Lisää seksiä parisuhteeseen 1/3

Lisää seksiä parisuhteeseen 1/3

 

Kevättä rinnassa, siihen se sitten jääkin?

Moni ihminen elää suhteessa, jossa ei harrasteta seksiä. Seksin tulisi liimata pareja yhteen, tuoda suhteeseen vapautta ja keveyttä. Joskus seksistä saattaa kuitenkin tulla painolasti. Siitä saattaa muodostua kivun, epäilyksen ja hämmennyksen lähde. Pahimmillaan seksi ja etenkin sen puute saattavat johtaa siihen, että yksilö alkaa epäillä sekä itseään että puolisoaan, ja sen myötä koko parisuhdetta.

 

Seksuaalisuus on paljon muutakin kuin toimintaa ja tekoja. Se on herkästi haavoittuva ja reagoiva, iäti ihmisyyteen kuuluva ominaisuus, joka on läsnä läpi elämän merkitykseltään vaihdellen. Parin seksuaalielämä on herkkä mittari suhteen toimivuudelle ja vuorovaikutuksen sujumiselle. Seksielämästä huolehtiminen onkin koko parisuhteesta huolestimista, ja päinvastoin.

Kolmiosaisen blogini ensimmäisessä osassa esittelen Zimmermanin (2018) seksuaalisen välttelyn kehän. Blogin toisessa ja kolmannessa osassa kerron, miten tämä kehä on purettavissa. Blogini ajatukset koskevat kaikkia parisuhteen malleja, sekä kaikkia yksilöitä sukupuoleen, sukupuoli-identiteettin ja suuntautumiseen katsomatta.

Lue blogini rauhassa ja ajatuksella. Nautinnollista matkaa!

 

Kun seksistä tulee ongelma

 

Seksi on suhteen alkuaikoina usein hauskaa, helppoa ja spontaania. Kun seksielämä väistämättä ajan saatossa muuttuu, seksi saatetaan kokea ongelmana. Eikö seksi jatkukaan aina samanlaisena? Pitääkö seksielämän eteen nähdä vaivaa?

Kun seksiin liittyvät odotukset eivät kohtaa todellisuutta, seksistä saattaa muodostua ongelma. Seksiin liittyykin usein odotusten lisäksi hurja määrä erilaisia ajatuksia, uskomuksia ja jopa myyttejä. Nämä saattavat olla tietoisia tai tiedostamattomia malleja siitä, miten asioiden kuuluisi olla.

Meistä monet jätetään kasvuvuosinamme kovin yksin seksuaalisuuteen liittyvien kysymysten kanssa. Koulussa kyllä annetaan seksuaalivalistusta; kerrotaan hedelmöityksestä, raskauden ehkäisystä ja ehkä seksiin liittyvistä tunteistakin. Mutta harva nuori saa kasvuvuosinaan rehellistä ja suoraa tietoa siitä, miten seksiä harrastetaan. Moni saa ”oppinsa” pornoa katsomalla.

Pornoa katsomalla voi varmasti oppia yhtä ja toista, mutta seksitaidoista ne antavat usein varsin väärän kuvan. Vähän kuin poliisikoulussa katsottaisiin Robocopia opetusmielessä. Jos ei ymmärrä pornofantasian ja todellisuuden eroa, voi se johtaa vääriin käsityksiin ja odotuksiin siitä, mitä seksi on ja miten tuotetaan nautintoa itselle ja toiselle.

Porno luo usein suorituspaineita. Oman suorituksen vertaaminen pornotähden antamaan esimerkkiin johtaa helposti riittämättömyyden tunteisiin. Odotukset saattavat muuttua sisäiseksi mittatikuksi, jolla omaa seksisuoritusta arvioidaan. Kun seksistä tulee suoriutumista tavalla tai toisella, on vaikeaa olla läsnä. Kontakti itseen ja toiseen häiriintyy. Epäilykset itseä, partneria ja koko seksiä kohtaan saattavat nostaa päätään.

Muita yleisiä seksielämää varjostavia asioita saattavat olla mm. orgasmikeskeisyys ja se, että ajatellaan penetraatioon johtavan seksin olevan ainoaa oikeaa seksiä. Odotukset itseä, partneria ja seksiä kohtaan ovatkin usein suurin syy seksuaalisiin ongelmiin.

 

Porno antaa usein yksipuolisen kuvan seksuaalisuudesta.

 

Seksistä tulee pettymys

 

Kun todellisuus ei vastaa kuvitelmia ja seksi koetaan ongelmallisena, pettymys valtaa helposti mielen. Seksi ei enää tuo tyydytystä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta, päinvastoin. Pettymys voi kasvaa niin suureksi, että jokainen seksikerta tuntuu suurelta riskiltä. Meneekö nyt hyvin, vai särkyykö kaikki?

Jos seksi ei täytä sisäisen mittatikun vaatimuksia epäonnistumisen, surullisuuden, häpeän ja jopa raivon tunteet saattavat lisääntyä. Usein nämä ovat toissijaisia tunteita, joiden taustalla saattaa olla ns. primaaritunteita; pelkoa hylätyksi ja torjutuksi tulemisesta, riittämättömyydestä, omasta arvosta ja rakastettavuudesta.

On tavallista, että toinen osapuolista alkaa pohtia, mitä toinen tilanteesta ajattelee. Tämä saattaa aiheuttaa syyllisyyttä tai tarvetta yrittää lukea jatkuvasti, onko toinen tyytyväinen tai ei. Huoli ja tyytymättömyys saattavat levitä koko parisuhteeseen. Saattaa herätä ajatuksia siitä, onko puoliso sittenkään se oikea. Onko koko suhde tuomittu epäonnistumaan?

 

Moni elää suhteessa, jossa ei ole seksiä.

 

Seksiä vältellään

 

Ihmisillä on tapana vältellä asioita, jotka huolestuttavat tai pelottavat. Vaikka tunnelma makuuhuoneessa voi olla musertava, toinen makaa kuin näkymättömän ja läpipääsemättömän lasiseinän takana, aihetta saattaa olla vaikea tai mahdoton nostaa esille.

Puhumattomuuden taustalla on joskus tarve suojella partneria mielipahalta. Kenties asia on yritetty nostaa esille, mutta koska toinen on vetäytynyt tai loukkaantunut, ei asiaan palata. Saattaa myös olla, että kun asiasta on yritetty puhua, toinen on kääntänyt asian sarkasmiksi tai puheenaihe on aiheuttanut tappelun. Niinpä valitaan vaikenemisen tie. Sekä seksistä puhumista, että sen harrastamista vältetään.

Parisuhteessa saattaa alkaa omituinen, seksiä kartteleva tanssi. Seksin karttamistanssi sisältää monenlaisia liikkeitä: Perinteisen ”päänsäryn” lisäksi illalle otetaan kaikenlaisia puhteita, jottei tarvitsisi mennä sänkyyn yhtä aikaa. Työstressiä, sotkuista kotia ja kiirettä saatetaan syyttää seksihalujen tappamisesta. Tulevaa lomaa ja lisääntyvää yhdessäoloaikaa saatetaan jännittää etukäteen.

Kaikki nämä väistöliikkeet auttavat välttämään keskustelua siitä, mitä todella tapahtuu. Vältetään sitä, ettei tarvitsisi kerätä rohkeutta ja sanoa: ” Tiedämme molemmat, että emme enää harrasta seksiä. Mitä voisimme asialle tehdä?

 

Kun seksielämä tökkii, seksiä aletaan vältellä.

 

Paine kasvaa

 

 Tilanteen välttely aiheuttaa sen, että ahdistus ja paine kasvavat. On yhä vaikeampaa ja vaikeampaa lähestyä sitä, mitä vältellään. Paine tekee yhä vaikeammaksi hakea tyydyttäviä seksuaalisia kohtaamisia ja se puolestaan lisää pettymyksen, epäonnistumisen, riittämättömyyden ja yksin jäämisen tunteita. Ahdistus kasvaa ja se vauhdittaa seksuaalisen välttelyn kehää.

 

Seksuaalisen välttelyn kehä: Seksuaalinen ongelma- pettymys- välttäminen- paine

Seksuaalisen välttelyn kehään on mahdollista vaikuttaa. Painolastia on mahdollista purkaa ja   seksiin on mahdollista saada tai palauttaa kepeys, sallivuus, leikkisyys ja vapaus.

Miten kehään vaikutetaan, miten saada rakentavia uskomuksia ja lähestymistapoja seksin suhteen? Miten palauttaa seksi parisuhteeseen?

Siitä lisää blogisarjani toisessa osassa.

 

www.kuplia.fi

 

 

Lähteet:

Malinen, V. (toim.) 2013. Integratiivinen paripsykoterapia.

 

Zimmerman, J. 2018. Sex without stress. A couple´s guide to overcoming disappointment, avoidance & pressure.

 

 

Myös aikuistuva nuori tarvitsee tukea

Myös aikuistuva nuori tarvitsee tukea

 

Kun nuori saa peruskoulunsa päätökseen saattavat vanhemmat ja nuori itsekin ajatella, että nyt koittavat aikuistumisen ja itsenäistymisen ajat. Nuoren tuen tarve ei kuitenkaan aina lopu peruskouluun, vaikka vanhemmat näin toivovat ja jopa olettavat. Moni aikuistuva nuori tarvitsee vielä aikuisen apua ja tukea.

 Kun struktuurin tarjoava peruskoulu päättyy, nuoren itseohjautuvuustaidot joutuvat koetukselle. Aikataulut saattavat muuttua epäsäännöllisiksi, aikuisten taholta tuleva ohjaus vähenee ja vastuuta sekä opinnoista että omasta elämästä pitäisi yhtäkkiä osata itse ottaa. Tarkkaamattomuusoireiden merkitys korostuukin nuoruusiässä, koska nuorelta odotetaan lisääntyvissä määrin vastuunottoa ja itsenäisyyttä.

 

Helsingin Sanomissa julkaistiin huhtikuussa artikkeli, jossa kerroin ratkaisukeskeisenä terapeuttina ja erityisopettajana näkemyksiäni nuorten tukemisesta ja työstäni ns. Täsmäopena. Lehtijutun myötä moni vanhempi ja opettaja otti minuun yhteyttä kertoen kokemuksistaan.  Eräs heistä, Taina- niminen nainen koki, että nuorten aikuisten tarvitsemasta tuesta puhutaan liian vähän. Jaoimme ajatuksen siitä, että kyseessä on ilmiö, joka on syytä nostaa esille. Siksi kirjoitimme yhdessä tämän blogin, jossa Taina kertoo vanhemman näkökulmasta niistä haasteista ja selviytymiskeinoista, joita hän on kohdannut oman aikuistuvan nuorensa kanssa.

 

Huoli nousee

 

Tainan huoli omasta lapsestaan alkoi alakoulussa. Lapsi muuttui puhumattomaksi.

Me vanhemmat olimme eronneet muutamaa vuotta aiemmin, nuori asui kanssani pääasiallisesti.

Hän tapasi muutaman kerran koulupsykologia. Syynä siihen oli se, että hän vähensi kotona omista asioistaan puhumista. Psykologin neuvo oli meille vanhemmille, että antakaa kasvurauhaa nuorelle ja nuorta hän neuvoi kertomaan edes jonkin verran kuulumisiaan myös meille vanhemmille.

 Sitten yläasteella nuorella oli goottivaihe, mustaa vaatetta ja ulkoasua. Kavereita oli, mutta ei lähiystävää. Jossakin vaiheessa lahjakas nuori tuntui menettävän kykynsä kirjoittaa, vaikka muutoin koulu sujui edelleen.

 

 

Läpinäkyvä seinä

 

 Lukion ensimmäinen luokka sujui pääosin hyvin, vaikka nuori ei paljoa koulusta puhunut.

 Lukio oli kuvataiteen erityislukio ja lisäksi oli pitkää matematiikkaa ja saksan kieltä englannin lisäksi. Toisella lukioluokalla hän soitti minulle kesken työpäivän, ettei pysty menemään kouluun. Hän oli aivan paniikissa kaupungin keskustassa kadulla.

Vieläkin näen tuon tilanteen silmissäni. Menimme lääkäriin, joka kirjoitti sairaslomaa koulusta. Nuoren tilanne tuli esille kaikessa surullisuudessaan pikku hiljaa. Hän oli pitänyt ahdistusta jo pitkään sisällään, yrittänyt vain pärjätä.

Hän tapasi opinto-ohjaajaa. Olin mukana joissain tapaamisissa. Nuori vaikeni, häneen ei saatu mitään yhteyttä. Ihan kuin hän olisi ollut jonkin läpinäkyvän seinän takana. Yritimme tavata myös terveydenhoitajaa, mutta hän oli vähän paikalla ja ainakaan yhteinen tapaaminen ei onnistunut.

Yritin saada keskustelua aikaan ja myös terveyden ammattilaisten apua.

 Lukio keskeytyi. Hän yritti jatkaa monta kertaa, mutta ei pystynyt. Myöhemmin hän yritti myös aikuislukiota, mutta kaikki yritykset keskeytyivät. Nuori haki hyvällä peruskoulutodistuksella ammatilliseen oppilaitokseen, eri linjoille, useita kertoja, mutta pääsi vain varasijoille.

Tilanne oli melkoisen paha joinakin vuosina, kun nuori ei halunnut tavata ketään, myöskään meitä vanhempia. Kavereitakaan ei ollut enää. Hän asui jo omillaan ja tavallinen kotiarki sujui jollakin tavoin.

 Kuten tässä tapauksessa, usein nuori saattaa olla vetäytyvä ja haluaa olla omissa oloissaan. Masentunut saattaa kieltäytyä avusta, koska kokee, ettei mitään ole tehtävissä.

 

 

Pienin askelin eteenpäin

 

Nuorta ei kouluaikana tutkittu perusteellisesti. Vasta myöhemmin hänelle on tehty psykologisia tutkimuksia, joissa hänellä todettiin ADD-tyyppistä käyttäytymistä masennuksen lisäksi.

Diagnoosin saaminen voi olla nuorelle itselleen suuri asia. Monet kokevat sen helpotuksena. 

Nuori on itse jaksanut ”kantaa” tilanteensa, jollakin lailla itseään ymmärtäen ja tietoa hakien siitä, mikä hänellä on. Onneksi hän ei käytä päihteitä ja sitten hänellä on rakas lemmikkieläin, jota hän hoitaa ja joka hoitaa häntä. Myöhemmin netin keskustelu- ja harrastepiirit ovat muodostuneet oikeiksi ihmissuhteiksi, mistä olen todella iloinen.

 

Ketään ei saa jättää yksin

 

 Apua tarvitsevat perheet kaipaavat muutosta – helpotusta tilanteeseen. Terapeutin tehtävä on mielestäni nostaa esiin niitä voimavaroja, vahvuuksia ja taitoja, joita perheellä on muutoksen aikaansaamiseksi. Kokemukseni mukaan nuoret perheineen hyötyvät sellaisesta keskustelutuesta, jossa tarjotaan kenties uusia näkökulmia ja ajatusmalleja, mutta ei suoria ohjeita. Tärkeää on auttaa perhettä muuttamaan vuorovaikutustilanteita nuoren kanssa.

Oli tilanne mikä tahansa, nuorta ei saa jättää yksin. Toivosta ei saa luopua, eikä apua saa lakata hakemasta, vaikka nuori siitä kieltäytyisikin. Jos jokin tukimuoto ei toimi, on kokeiltava jotakin toista. On myös tärkeää osata erottaa ne asiat, joihin nuoren elämässä vanhempi voi vaikuttaa, mihin ei. Vanhemmalla saattaa olla kova tarve ja halu ratkaista nuoren ongelmat nopeasti ja tehokkaasti, mutta nuorelle on annettava omaa tilaa. Nuoren tarve ja etenemisrytmi avun vastaanottamisen suhteen saattaa olla erilainen kuin vanhemmalla.

Vanhemmat ovat monesti todella yksin, hädissään, epätietoisia. Mukana on myös häpeää: enkö osannut tukea ja kuunnella, mitä olen tehnyt väärin, miksi meidän lapselle käy näin. Lapsen tai itsen syyllistäminen ei auta, se vain vie voimavaroja.

Tainan lailla monet asiakkaani kokevat edellä mainittuja tunteita, jotka osaltaan saattavat kaventaa ratkaisujen maisemaa. Syyllisyydestä on usein vaikeaa päästä eroon ilman keskustelutukea. Sellaista voi saada ammattilaiselta, mutta vertaistuen merkitys voi myös olla suuri.

Vertaistuen avulla on helpompaa normalisoida tilannetta; huomata ettei ole ainoa, joka kamppailee samanlaisten asioiden parissa. Aikuistuvan nuoren vanhemmilla tällaisia kohtaamisen paikkoja samassa tilanteessa olevien vanhempien kanssa usein on valitettavan vähän. Haasteista voi olla vaikeaa puhua. Keskustelussa kun yleensä on tapana nostaa esiin nuoren saavutuksia ja menestymistarinoita.

 

Kasvua vanhempana

 

 Alussa toivoin, että ”tällä viikolla, tänä syksynä, tänä vuonna” tapahtuu käänne parempaan. Nuori pääsisi kouluun ja alkaisi opiskella, nauttisi oman tien löytämisestä ja paikan ottamisesta yhteiskunnassa. Mutta kun näin ei käynyt, opin, että meillä on jokaisella oma tiemme ja että en voi asettaa toisen elämälle niitä raameja tai tavoitteita, joita itse olen asettanut itselleni tai joita olen saavuttanut. Olen oppinut näkemään elämää toisin ja arvostamaan elämää työn ulkopuolella. Työkeskeiselle ihmiselle se on ollut iso juttu. Olen oppinut kuuntelua ja arvostamaan pieniä asioita. Olen oppinut, että nuorella voi olla halu yrittää pärjätä itse. Jäsentää itseään ja tilannettaan omin voimin, jolloin kynnys terapiaankin on korkealla. Tätäkin pitää arvostaa ja kuunnella.

 Vanhemmuus on kasvamista, usein vanhemman paras kasvattaja taitaa ennen kaikkea olla lapsi itse. Meillä ei ole varmaa tietoa siitä, mitä tulee tapahtumaan. Missä kohtaa pitää laskea irti, missä kohtaa tulisi tukea. Miten suhtautua siihen, ettei nuori ole kopio itsestämme. Nuorella on oma identiteetti, omat pyrkimykset ja oma polkunsa.

Pitää nähdä kauas. Nuoren tämä päivä on alku loppuelämälle.

 Meidän vanhempien sitkeys ja aina uuteen viranomaiseen yhteys varmaan auttoi, ettei tilanne mennyt aivan mahdottomaksi. Kymmeniä viranomaistapaamisia ja monia tahoja on tullut tutuksi: sosiaali- ja työvoimatoimistot, terveyspalvelut, Kela. Vanhempana olen myös mennyt tapaamaan jo yksin asuvaa nuorta, vaikka hän on sanonut, ettei jaksa tavata. Aina on ovi auennut, joskus 5 minuuttia, joskus pari tuntia. Nykyisin meillä on hyvät välit ja aito keskusteluyhteys. Nuori aikuinen voi melko hyvin, vaikkei ole pystynyt opiskelua aloittamaan. Ainakaan vielä.

 Tämä elämäntilanne on opettanut minulle läsnäoloa ja toisen kuuntelua ja näkemistä toisen lähtökohdista käsin. Ja myös puhumista omista tunteista. On tärkeää kunnioittaa ja rakastaa nuorta vaikeuksienkin keskellä.

Toivoa ei saa menettää.

 

www.kuplia.fi

 

 

 

 

 

 

 

Miksi puhuminen todellakin auttaa?

Miksi puhuminen todellakin auttaa?

9. huhtikuuta vietetään sekä suomen kielen päivää, että Mikael Agricolan päivää. Agricolaa pidetään suomen kirjakielen isänä, sillä hän mm. käänsi ensimmäiset painetut suomenkieliset kirjat ja loi raamatuskäännöksillään pohjan suomen kirjakielelle.

 

Agricolan päivän kunniaksi haluan nostaa esiin muutaman näkökulman siihen, mitä kielellä teemme, mitä merkityksiä sillä on ja ennen kaikkea; mitä puhuminen oikein hyödyttää!

 

Työskententelen ratkaisukeskeisenä terapeuttina ja työssäni todistan päivittäin, miten muutos ihmisen ajatteluun ja toimintaan rakentuu puhutun kielen kautta. Jos sinä kuulut niihin, joiden mielestä asiat eivät miksikään puhumalla muutu, lue tämä!

 

Puheen merkitys by Kuplia

 

Puhe rakentaa todellisuutta

 

Arkiajattelussa meillä on usein käsitys siitä, että erilaiset asiantilat ovat olemassa tietynlaisina, vain niistä kertovat kuvaukset vaihtelevat. Ajattelemme siis, että kieli heijastaa totuutta.

Kieli ei kuitenkaan ole vain väline, jolla saadaan tietoa tosiasioista. Kieli on myös tekoa ja toimintaa, sillä rakennetaan todellisuutta! Kieli ei siis ole silta todellisuuteen, se on osa sitä.

Ei ole siis ihan sama, miten kieltä käytämme: Kieli järjestää, rakentaa ja muuttaa sosiaalista todellisuutta. Onkin sanottu, että kieli on tärkein todellisuutta ylläpitäjä mekanismi. Yhteisellä kielellä pidetään yllä todellisuutta toiselle.

Keskustelu myös ylläpitää, muokkaa ja rakentaa ihmisen identiteettiä, hänen käsitystään siitä, kuka hän on. Vuorovaikutus muiden ihmisten kanssa on siis minuuden tekemistä!

 

Roolit ja puhe by Kuplia

 

Puheen avulla annamme ihmisille erilaisia rooleja

 

Olin taannoin kylpylässä. Istuin höyrysaunassa ja ilman silmälasejani erotin lauteille saapuvan haparoivan ryhmän ihmisiä. Höyryn keskeltä kajahti naisen maanitteleva ääni: ”Matti! Lauri! Pertti! (Nimet muutettu). Ettei nyt vaan kuulkaas teitin lasit putoisi- taas. Nii, nyt tällä tavalla laitatte ne ohtalle. Näinnikkää”.

Näillä muutamalla lauseella saunaan saapuva nainen teki meille muille selväksi saapujoiden roolit: Hänen kielenkäyttönsä paljasti, että kyseessä oli kolme apua tarvitsevaa vanhusta ja heidän hoitajansa.

Tämä puheen kyky asettaa ihmisille rooleja (ns. subjektipositioita) saattaa toisaalta olla valtuuttavaa ja vapauttavaa, toisaalta ihmistä rajoittavaa. Jos esimerkiksi määrittelee aviopuolisonsa ”nalkuttavaksi”, ongelmien jatkuessa käsitys puolison nalkutuksen ja ongelmien syy-seuraussuhteista saattaa syvetä ja   se puolestaan vahvistaa uskoa siitä, että ongelmien perisyy on juuri nalkuttava puoliso, hänen vääränlainen identiteettinsä. Ei siis ongelma itse, joka saattaa olla esim. vuorovaikutustaitojen puute.

Voidaan myös aiheellisesti kysyä, miten asiakastyössä jaksamista ja asiakasmyönteisyyttä edesauttavat esim. ”hankalan asiakkaan” tai ”häirikkönuoren” leimat. Tällaiset roolit ovat siinäkin mielessä haitallisia, että ne saattavat muuttua itseään toteuttaviksi ennusteiksi; ihmisen käyttäytyminen muuttuu odotusten mukaiseksi. Noidankehä on valmis.

Kielellä määritellyt roolit eivät ole ennaltamäärättyjä, ne tuotetaan aina sosiaalisissa tilanteissa. Saatamme huomaamattamme tulla houkutelluiksi tietynlaisiin rooleihin eli positioihin. Kun on tietoinen kielen kyvystä asettaa ihmisiä rooleihin, voi helpommin vastustaa vahingollisten roolien imua, ei anna niiden muuttua lukkiutuneiksi ansoiksi.

 

Mitä rooleja muut antavat sinulle kielen kautta esimerkiksi töissä ja kotona? Kuinka tarpeellisia ne ovat?

 

Puheen avulla asetamme myös itsemme erilaisiin rooleihin

 

On mielenkiintoista tarkkailla, miten ihmiset rakentavat kielellisesti itselleen identiteettiä ja asettuvat erilaisiin asemiin, jotka ovat tilannesidonnaisia ja täten vaihtuvia. Yksi ja sama puhuja voi kategorisoida esim. itseään useilla eri tavoilla. Näin saatetaan toimia joko tiedostamatta tai tietoisesti, kuten kylpylävierailuni toinen esimerkkinainen; innokas lomaosake- esittelyvastaava.

Esitellessään lomaosakkeita hieman liian hyökkäävään tyyliin, osoitin vetäytymisen merkkejä. Kun nousin päättäväisesti ylös, naisen puhetyylissä tapahtui muutos. Hän hymyili herttaisesti ja sanoi: ”Minullapa onkin muuten neljä lastenlasta. Pian jään lomalle ja tullaan tänne sitten suvun voimin kylpemään ja syömään jätskiä”. Myyntiä edistääkseen nainen pyrki ilmeisesti muuttamaan rooliaan hyökkäävästä myyjästä leppoisaksi mummoksi. Kaupat jäivät tekemättä, ja poistuessani tunsin selässäni katseen. En leppoisan mummon katsetta!

 

Parisuhde ja puhuminen by Kuplia

 

Puhumalla ongelmat saavat käsiteltävän muodon

 

Kun ongelmia hautoo omassa päässä, ne saavat usein valtavat mittasuhteet. Saattaa tuntua, kuin mistään ei saisi otetta, ajatukset kiertävät kiivastuvaa kehää, ongelmavyyhti kasvaa kasvamistaan.

Kun ongelmista pääsee keskustelemaan toisen ihmisen kanssa, asiat saavat muodon. Ne saattavat vaikuttaa erilaisilta, kun ne ulkoistaa hetkeksi pois omasta päästä. Etäisyys luo mahdollisuuden tarkastella uskomusten ja ajatusten paikkansapitävyyttä ja mittasuhteita. Taitavan keskustelijan kanssa ongelmat voi kääntää tavoitteiksi, joita kohti voi pienin askelin lähteä kulkemaan.

Usein yliarvioimme toisten ihmisten ajatustenlukutaidot. Erityisesti pariterapiassa ihmiset joskus yllättyvät kun huomaavat, ettei kumppanilla ollut aavistustakaan toisen ajatuksista, tarpeista ja uskomuksista. Vasta kun asiat nostetaan keskusteltavaksi, ongelmat muuttuvat käsiteltäviksi.

Kaikki ongelmat eivät välttämättä ratkea, ei edes puhumalla. Siitä huolimatta ihminen ei ole koskaan tyystin ongelmiensa uhri. Aina voi ainakin ajatella ongelmasta ja omasta tilanteestaan toisin. Puhuminen avaa uusia väyliä, joita pitkin ongelmista huolimatta voi oppia luovimaan.

 

Ratkes by Kuplia

 

Se, mitä ei sanoilla tavoita

 

”On olemassa asioita, niin kipeitä ja vaikeita, ettei niistä puhumalla selviä” lauletaan Egotripin Matkustaja- kappaleessa.

On totta, että joitakin asioita on vaikea, jopa mahdoton tavoittaa sanoilla. Jo ennen kuin opimme puhumaan, teemme tärkeitä elämää koskevia havaintoja, joista muodostuu käsityksiä ja uskomuksia: Onko maailma turvallinen paikka, kelpaanko, olenko rakkauden arvoinen, pidetäänkö minusta huolta? Jos näitä ydinuskomuksia ja käsityksiä uhataan, yksilö saattaa puolustautua raivokkaasti. Tämä alkukantainen tietojärjestelmä saattaa puuttua asioihin aina, kun esiintyy suuri tunteenpurkaus.

Koska näitä ennen kielen kehitystä muodostuneita käsityksiä ja uskomuksia (ns. ontologiset uskomukset), voi olla jopa mahdoton pukea sanoiksi, on niitä joskus myös vaikeaa vain puhumalla muuttaa. Terapiassa niitä on kuitenkin mahdollista tutkia ja purkaa auki puhumalla. Tunteenpurkauksen kohdalla voidaan esim. turvallisesti seurata tunnetta, antaa sen johdattaa syvälle omaan mieleen ja kysyä, mitä se merkitsee.

 

Miksi ratkaisukeskeiseen terapiaan?

 

Ratkaisukeskeisessä terapiassa on tarkoituksena etsiä vastauksia siihen, millainen tapa rakentaa maailmaa sanoin tukee hyvää elämää ja tavoitteiden saavuttamista. Ratkaisukeskeisessä terapiassa painotetaan myönteistä ratkaisupuhetta. Siinä keskitytään ihmisen voimavaroihin, vahvuuksiin ja onnistumisiin. Näin toimimalla luodaan suotuisaa olemisen ja tekemisen vireyttä. Myös ongelmapuheella on oma tärkeä tehtävänsä, mutta liiaksi ongelmiin keskittyvä puhe usein kaventaa ihmisen kykyä nähdä ratkaisuja.

Puhuminen on tärkeää, ja se auttaa. Puhuminen ylläpitää, muokkaa ja muuttaa ihmisen maailmaa ja todellisuutta. Puhu siis! Puhu ystävälle, puolisolle, lapsille, naapurille tai terapeutille. Puhu ja kuuntele!

 

Sittenkin vain otsahiki?

 

Ihmisten toiminta kietoutuu aina monien merkitysmaailmojen ja monien sisäkkäisten tasojen vyyhtiin. Siksi haluan lopuksi todeta, ettei minulla (ehkei kellään) ole varmuutta siitä, miksi höyrysaunova hoitaja puhui asiakkailleen niin kuin puhui. Minun on turha yrittää positioida naista, arvailla hänen tarkoitusperiään. Ties vaikka hän olisi vain puhtaasti ollut huolissaan miesten höyrysaunan hiestyttämiltä otsilta luiskahtavista silmälaseista!

 

 

 

www.kuplia.fi

 

 

Puhuminen auttaa by Kuplia

Lähteet:

 

Berger, P. L. & Luckman, T. 2003. Todellisuuden sosiaalinen rakentuminen.

Hanna, F. J. 2009. Vaikeat asiakkaat terapiassa. Miten edistää myönteistä muutosta. Helsinki. Edita Prima oy.

Jokinen, A., Juhila, K. & Suoninen, E. 2016. Diskurssianalyysi. Teoriat, peruskäsitteet ja käyttö. Vastapaino, Tampere.

Larivaara, P. Lindroos, S. ja Heikkilä, T. 2009. Potilas, perhe ja perusterveydenhuolto.

Merton, R. 1958. Social Theory and Social Structure. American Anthropologist, Book reviews.

White, M. 2016. Karttoja narratiiviseen työskentelyyn. Kuva ja Mieli oy.

 

Mikä työssäsi on hauskaa ja työtyytyväisyyttä lisäävää?

Mikä työssäsi on hauskaa ja työtyytyväisyyttä lisäävää?

 

Huhtikuun 3. päivä vietetään “Älä mene töihin, jos siellä ei ole hauskaa” -päivää.
Onko sinulla hauskaa töissä, oletko tyytyväinen työssäsi? Suhtaudutko työhösi innolla, kuluuko aika töissä huomaamatta ja oletko suorastaan niin tarmokas, että tartutat työn intoa muihin? Vai tuntuuko työ rasittavalta, odotatko viikonloppua ja lomaa? Pännivätkö työkaverit ja asiakkaat, onko työnkuva yhtä ja samaa rutiinia vai koetko, että haasteet ylittävät toistuvasti kykysi?

 

Työtä voi tarkastella monesta eri näkökulmasta. Tässä blogissa esitetyillä kysymyksillä on tarkoitus tarkastella työelämää erityisesti voimavaranäkökulmasta. Tämä näkökulma nostaa usein esiin tekijöitä, ehkä aikaisemmin huomaamattomaksi jääneitä onnistumisen kokemuksia tms., jotka esiin tultuaan saattavat lisätä työssä viihtymistä. Kysymysten avulla voit pysähtyä miettimään, mikä työssäsi on hyvää sekä sitä, miten itse voit lisätä omaa työtyytyväisyyttäsi. Usein käy niin, että sitä löydetään, mitä kysytään!

 

 

Vaikka työ voi ajoittain tuntua kuormittavalta ja raskaalta, tutkimusten mukaan työ vaikuttaa ihmisten hyvinvointiin ja terveyteen usein suotuisasti. Työ tarjoaa mm. mahdollisuuden sosiaaliseen kanssakäymiseen, yhteisen tavoitteen jakamiseen, sosiaalisen identiteetin luomiseen ja säännölliseen aktiviteettiin. Työ siis luo usein tyytyväisyyttä.

Työ on siis monessa mielessä tärkeää. Kun työssä viihdytään, siihen usein myös sitoudutaan. Ihminen, joka on sitoutunut työhönsä kokee usein pystyvänsä oikeasti muutamaan maailmaa ja vaikuttamaan asioihin, jotka ovat hänelle tärkeitä. Työ koetaan merkitykselliseksi. Työhönsä sitoutunut ihminen ponnistelee työn eteen tarmokkaasti ja kokee työvaikeudet haasteina. Hänellä on halua oppia työssä lisää ja hänen työhön liittyvät ajatuksensa ja uskomuksensa ovat pääosin positiivisia.

 

1. Mitkä asiat tuntuvat työssäsi mukavilta, aiheuttavatko ne työn imua?

 

Evoluution ja eloonjäämisen kannalta on ollut mielekästä, että ihminen on lajina reagoinut herkästi vaaraan. Kiinnitämme edelleen huomiomme erityisesti kaikkeen siihen, mikä on uhkaavaa tai negatiivista. Varjopuolena tästä on se, että saatamme osittain huomaamattammekin kiinnittää huomiomme vain työn negatiivisiin puoliin- jopa suurennella niitä. Kun huomion kääntää tietoisesti asioihin, jotka ovat hyvin, joiden toivoisi kenties jatkuvan ja jopa lisääntyvän, saattaa työtä kohtaan liittyvät ajatukset, uskomukset ja tunteet muuttua.

Mikä työpaikallasi on siis hyvää? Voit kysyä itseltäsi, koetko edes jonkinlaista mielihyvää ja täyttymystä päivän aikana, koetko työsi edes ajoittain mielekkääksi. Esiintyykö työviikon aikana ajanjaksoja, jolloin suorastaan antaudut työnimuuun; unohdat ajan ja paikan ja keskityt herpaantumatta työtehtäviisi? Entä sisältääkö työsi mukavia kohtaamisia muiden ihmisten kanssa tai onko sinun mahdollista viettää ajoittain pieni oma hiljainen hetki?

 

Mikä kannustaa sinua?

 

2. Millainen työstäsi saatu korvaus kannustaa sinua eniten?

 

Olen työskennellyt vuosia erityisopettajana yläkoulussa ja kokenut, ettei rahallinen korvaus ole riittävä suhteutettuna koulutustaustaani ja siihen, kuinka haastavaa työ ajoittain on. Syyt työssä jaksamiseen ja tyytyväisyyteen ovatkin löytyneet muualta. Rahalla ei voi korvata sitä, kun näkee oppilaan onnistuvan ja opinsolmujen avautuvan. Optiot olisivat varmasti mukavia, mutta paljon mieltä lämmittävät oppilaalta saatu aamuhalaus, jaetut hetket metsäretkellä ja syvä onnen tunne kun huomaa, että nuoren siivet kantavat.

Korvaus työstä määritellään usein palkkana, mutta kaikille ihmisille palkan määrä ei ole työssä viihtymistä selittävä tekijä. Joidenkin tutkijoiden mukaan rahapalkka onkin joillekin ihmisille ns. hygieniatekijä. Jos sitä saa riittävästi, muut tekijät määrittävät henkilön työmotivaation.

Minulle palkitsevaa oli työhön liittyvä syvä merkityksellisyyden kokemus, toisille se voi olla esim. arvostuksen saaminen, turvallisuuden tunteen lisääntyminen ja uramahdollisuudet. Ponnisteluista on kuitenkin saatava riittävä korvaus tavalla tai toisella. Epäsuhta ja epäoikeudenmukaisuus ponnistelun ja palkitsevuuden välillä laskevat työtyytyväisyyttä merkitsevästi.

 

3. Onko työsi vaihtelevaa, vaativaa ja valinnanvapauden  mahdollistavaa?

 

Sen lisäksi, että työn mielekkyys ja työstä saatu korvaus lisäävät työtyytyväisyyttä, siihen vaikuttaa myös mahdollisuus varioida eri taitojen käyttöä työtehtävissä. Onko työsi vaihtelevaa työtehtävien, vaativuuden, ympäristön tai vaikkapa tiedollisten ja taidollisten vaatimusten osalta? Tuovatko työpäivään vaihtelua esim. työmatkat tai uusien asioiden oppiminen?

Liian löysä ja helppo työ kuormittaa! Ei siis olekaan niin, että mitä vähemmän vaaditaan, sen parempi. Työn vähäinen vaativuus saattaa laskea työssä viihtymistä ja toisaalta jos vaatimukset ylittävät toistuvasti voimavarat, yksilö saattaa kokea työstressiä.

Rajaa liian löysän ja liian vaativan työn välille voi olla vaikea vetää, mutta työn vaativuutta voi tarkastella parista eri näkökulmasta. Ovatko esim. työsi haasteet pääasiassa määrällisiä (työtahti ja työmäärä) vai enemmänkin laadullisia (fyysisiä, emotionaalisia ja kognitiivisia)? Jatkuva uuden oppiminen ja ajan hermolla ratsastaminen saattavat olla toiselle uhka, toiselle haaste. Mobiilityö, toimimattomat koneet ja sovellukset riepovat monen työtekijän mieltä. Osa vaatimuksista on akuutteja, osa kroonisia. Miten työpäivää voisi jaksottaa sillä tavalla, että työtehtävät tulisi asetettua kiireellisyys- ja tärkeysjärjestykseen?

Työtyytyväisyyttä lisää myös mahdollisuus vaikuttaa työn sisältöön ja ajankäyttöön. Oletko itse sidottu työssäsi muiden päättämään aikaan, paikkaan ja työtahtiin, vai onko vallassasi vaikuttaa näihin?

 

Tyosta saatu palaute on tarkeaa by Kuplia

 

4. Ketkä kannustavat sinua ja antavat sinulle palautetta?

 

Työyhteisön vuorovaikutussuhteilla on suuri merkitys työssä viihtymisen kannalta.
Työtyytyväisyyteen vaikuttaa merkitsevästi organisaation tapa johtaa. Esimieheltä saatu palaute, sosiaalinen tuki ja ansionjako ovat tärkeitä. Sen sijaan tempoilevan, ns. top down- johtamistavan on todettu olevan uhka niin työtyytyväisyydelle kuin yksilöiden terveydellekin. Ennakoimattomuus ja jatkuva valppaana olo heikentävät merkitsevästi työtyytyväisyyttä ja huonot psykososiaaliset työolot saattavat jopa aiheuttaa sydän- ja verisuonitauteja ja häiriöitä mielenterveydessä.

Jos työskentelet ympäristössä, jossa et saa palautetta lainkaan, on tärkeää oppia itse näkemään omat edistymisen askeleet ja kehittymistarpeet. Opettajavuosinani koin joskus jääväni yksin oppilaiden kanssa, vaikka olinkin jatkuvassa hektisessä sosiaalisessa kanssakäymisessä. Harvoin joku eksyi luokkaan tarkastelemaan työni laatua, palautetta tuli lähinnä nuorilta itseltään, usein suoraa ja hurjaa! Mikäli en olisi oppinut tarkkailemaan pieniä edistymisen merkkejä niin itsessäni kuin oppilaissakin, olisin saattanut uupua. Vauhdikkaat päivät saattavat näyttää päällisin puolin kaoottisilta, mutta kun tilanteita oppi tarkastelemaan tarkemmin saattoi huomata, että suurin osa kuitenkin meni ok. Lauri oppi verbien aikamuodot ja haasteista huolimatta Emilia otti kirjat esille. On tärkeää oppia vaihtamaan näkökulmaa; etsimällä etsiä pieniä edistymisen merkkejä, huomata asioita, joista suoriutui riittävän hyvin ja kenties nostaa päivän päätteeksi peilikuvalle peukkua.

 

Tyosta palautuminen by Kuplia

 

5. Miten palaudut työpäivän jälkeen?

 

Kunakin päivänä kohtaat työpäivän niillä voimavaroilla, joita sinulla on käytössäsi sinä päivänä. Työpäivä aiheuttaa erilaisia kuormitusreaktioita, jotka puolestaan aiheuttavat niin fyysisiä reaktioita (esim. verenpaineen nousua) kuin subjektiivisia kokemuksiakin (esim. stressiä). Jotta pystyt kohtaamaan seuraavan päivän haasteet, on tärkeää toipua edellisen työpäivän rasituksesta. Työkuorma on usein kumuloituvaa, se kasaantuu. Jos työkuorma on suuri, eikä palautumiselle jää riittävästi aikaa, aloitat päivän alikuntoisena. Tarvitaan siis lisäponnistusta. Työkuorma kasvaa entisestään. Jos sen sijaan toivut riittävästi edellisen työpäivän kuormituksesta, stressitasot palautuvat lähtötasolle ja voimavarat riittävät seuraavan työpäivän haasteisiin.

Loma Barcelonassa on takuulla ihana, puolen vuoden sapattivapaa upeaa! Mutta irtiottoja ja pitkiä lomia tärkeämpää työhyvinvoinnin näkökulmasta ovat päivittäiset palautumisen hetket. Loman jälkeen tilanne kun saattaa palata samalle kuormittavalle tasolle pian työhön palaamisen jälkeen.

Eri ihmisille riittävä palautuminen tarkoittaa eri asioita. Kirjan lukeminen, koiran rapsuttaminen, liikunta, lasten kanssa touhuaminen ja mielitietyn halaaminen -kaikki toimivia palautumisen keinoja. Tärkeää on myös sovittaa perhe- ja työelämä yhteen siten, ettei jatkuvasti koe riittämättömyyttä sekä ammattiroolissa että vanhempana. Hyvin nukuttu yö on erityisen tärkeää palautumisen kannalta ja merkki siitä, että palautumista tapahtuu.

 

6. Mitä tuot mukanasi työpaikalle kun astut ovesta sisään?

 

Työhön viihtymiseen ja siihen sitoutumiseen vaikuttavat työpaikkaan liittyvien tekijöiden lisäksi yksilön omat ominaisuudet. Miten työkaverisi kuvailisivat sinua silloin, kun olet parhaimmillasi? Entä silloin, kun voimavarasi ovat heikoimmat?

Työhön sitoutuneen yksilön ominaisuuksia on tutkittu ja mm. seuraavat luonteenpiirteet ovat heille yhteisiä: tunnetilojen tasapainoisuus, ulospäinsuuntautuneisuus, usko omaan kykyyn toimia ja suoriutua eri tilanteista (ns. minäpystyvyys), optimistisuus ja proaktiivisuus, eli aloitteellisesti ja aktiivisesti toimiminen.

Vaikka osa edellä mainituista luonteenpiirteistä ovat ehkä toiselle yksilölle luontevampia kuin toiselle, uskon, että näitä kaikkia taitoja voi oppia ja niissä voi kehittyä. Siksi onkin tärkeää pohtia, mitä itse voisi tehdä ja toimia, jotta kaikki viihtyisivät työssä paremmin.

 

Minä menen huomenna ilolla töihin, mutta en kouluun. Vaikka erityisopettajan työ on monessa mielessä hauskaa, suorastaan ratkiriemukasta, siitä huolimatta luovuin opettajan virasta. Tämä johtunee suureksi osaksi siitä, että työhön sitoutumiseen kuuluu usein myös halu oppia uutta sekä halu uudistua. Minulla halu ymmärtää ratkaisukeskeisiä menetelmiä ja positiivista pedagogiikkaa johtivat siihen, että suoritin ratkaisukeskeisen psykoterapeutin opinnot ja vaihdoin alaa. Minä avaan huomenna siis vastaanottoni oven, ja vaikka työ ratkaisukeskeisenä terapeuttina ei välttämättä ole samalla tavalla hauskaa kuin erityisopettajan työ; kukaan ei tunge kolikoita sieraimiin, tuskin edes liimaa Erikeeperillä hiuksiaan iki-irokeesiin, niin silti työ terapeuttina sisältää oikeastaan lähes kaikkia edellä mainittuja työtyytyväisyyttä lisääviä ja ylläpitäviä tekijöitä. Jos et usko, tai jos haluat kuulla asiasta lisää, tule ja jaa työpäivää kanssani!

 

Mikä saa sinut menemään töihin huomenna?

 

www.kuplia.fi

 

 

 

LÄHTEET:

Aro, A., Feldt, T. & Ruohomäki, V. (toim.) (2007). TOP 1: Puheenvuoroja työ- ja organisaatiopsykologiasta. Helsinki: Edita.

Bakker, A.B., Demerouti, E., Oerlemans, W., & Sonnentag, S. (2013).Workaholism and daily recovery: A day reconstruction study of leisure activities. Journal of Organizational Behavior, 34, 87–107.

Bakker, A.B., Demerouti, E., & Sanz-Vergel, A.I. (2014). Burnout and work engagement: The JD-R approach. Annual Review of Organizational Psychology and Organizational Behavior, 1, 389–411.

Mäkikangas, A. (2013). Jokainen voi vaikuttaa työhyvinvointiinsa. www.aka.fi/fi/tietysti/kulttuuri-ja…/jokainen-meista-voi-vaikuttaa-tyohyvinvointiinsa/

Peeters, M. C. W., De Jong, J. & Taris, T. W. (toim.) (2014). An introduction to contemporary work psychology. Chichester: Wiley-Blackwell.
.

Kun nuori jää pois koulusta

Kun nuori jää pois koulusta

 

 

Koulusta poisjääminen alkaa usein pikkuhiljaa, ketjureaktion lailla: Kouluun meneminen jännittää, poissaolot alkavat, kaveripiiri harvenee, eristäytyminen lisääntyy ja kynnys kouluun palaamiseen kasvaa. Syyt kotiin jäämisen taustalla ovat moninaisia. Kokemukseni mukaan ne liittyvät surullisen usein kiusatuksi tulemisen kokemuksiin, joko menneisiin tai tuoreisiin.

Ei minulla, niin kuin ei kellään muullakaan, ole yksiselitteistä ratkaisua siihen, miten nuorta tuetaan parhaiten. Syyt ja sen myötä ratkaisut ovat yksilöllisiä. Ajatukseni pohjautuvat siihen tietoon ja kokemuksiin, joita olen kartuttanut työskenneltyäni parikymmentä vuotta yläkoulussa erityisluokanopettajana ja nykyisin ratkaisukeskeisenä terapeuttina Kuplia-nimisessä yrityksessäni.

 

Nuoren ja perheen voimavarat esiin

 

Kun nuori oireilee, on tukea saatava nopeasti, monipuolisesti ja täsmäluontoisesti. On tärkeää, että nuorta ja hänen perhettään kuunnellaan ja heidän kykyynsä ratkaista ongelma luotetaan. Tavoitteena on palauttaa asiantuntijuus omasta elämästään takaisin perheelle ja nuorelle itselleen, auttaa heitä itse löytämään omat ratkaisunsa. Usein positiiviset muutokset ovatkin pysyvämpiä, mikäli yksilö kokee itse keksineensä ja kehittäneensä ne.

Ongelmien jatkuva läsnäolo saattaa saada niin nuoren kuin perheenkin suhtautumaan ongelmakeskeisesti niin itseensä kuin tilanteeseensa. ”Ongelmanuori” ja ”huonot vanhemmat”. Silloin helposti unohtuu, että ongelma on ongelma, ei ihminen itse. Tällainen ongelmakeskeinen näkökulma rajoittaa ratkaisumahdollisuuksia. Kun ongelmakeskeisyys vaihdetaan ratkaisukeskeisyyteen, näkökulmat alkavat avartua. Ratkaisukeskeisyys tarkoittaa käytännössä mm. sitä, että ongelmien sijaan keskitytään ratkaisuihin. Pohditaan, miten tästä hetkestä eteenpäin voisi toimia joko toisella tapaa tai jatketaan niitä käytäntöjä, jotka ovat tuottaneet hyviä tuloksia. Keskitytään siis ennemminkin siihen, mitä halutaan lisää kuin siihen, mitä halutaan poistaa. Yhteistyössä korostetaan yksilön voimavaroja ja otetaan tarkastelun kohteeksi nuoren ja koko perheen aikaisempien elämänvaiheiden selviämistä tukeneet rakenteet, onnistumiset ja suojaavat tekijät.

 

 

 

 

Tukea oppimisen haasteisiin

 

Pelkkä ongelmien käsittely ei riitä, sillä jos koulu ei pysty järjestämään riittävää lisäopetusta, tunne jälkeen jäämisestä saattaa kasvaa liian suureksi. Silloin luovuttamisen ajatukset valtaavat helposti nuoren mielen. ”Miksi yrittää, en kuitenkaan saa enää muita kiinni.”

Erityisen tehokasta työskentely on kokemukseni mukaan silloin, kun yhdistetään sekä pedagoginen että psykososiaalinen tuki. Toisin sanoen samalla tapaamiskerralla käsitellään sekä mieltä painavia asioita että opiskellaan niitä sisältöjä, joissa nuori tarvitsee tukea.

Tapaamisissa voidaan nuoren kanssa pohtia opiskelun painopisteitä: Mihin voimat juuri nyt riittävät, mitkä taidot ovat jatkon kannalta tärkeimpiä jne. Opinnoissa painotetaan niitä sisältöjä, joita nuori kokee tarvitsevansa pärjätäkseen niin jatko-opinnoissa kuin elämässä yleensäkin. On myös tärkeää kartoittaa, onko pohjatiedoissa niin suuria aukkoja, että ne on täytettävä ennen kuin yritetään omaksua uutta tietoa. Usein heikkoihin pohjatietoihin ja -taitoihin ovat syynä puutteelliset opiskelutaidot. Siksi onkin tärkeää kiinnittää huomio myös erilaisiin opiskelustrategioihin ja vahvistaa niitä.

Selkeät, rajatut ja tarpeen mukaan pilkotut osatavoitteet ja askeleittain eteneminen auttavat nuorta hahmottamaan etenemistään ja positiivista kehitystään. Todistuksen vaatimuksia ei pyritä täyttämään ”armovitosilla”, vaan asetetaan tavoitteita, jotka ovat nuorelle merkityksellisiä. Saavutuksia ja tähtihetkiä ei kalastella liikaa vaatimustasoa laskemalla, vaan pyrkimyksenä on kurkottaa kohti oman osaamisen ylärajoja.

On tärkeää, että nuori saa itse osallistua päätösten tekemiseen. Olenkin huomannut, että kun nuori saa vastaanotollani itse päättää tapaamisen tavoitteen, yhteistyön luonne muuttuu. Opiskeluun tulee uudenlaista mielekkyyttä ja merkityksellisyyttä, kun nuori itse päättää, perehdytäänkö polynomeihin vai mietitäänkö niitä keinoja, joilla esim. aamulla ovesta ulos lähteminen onnistuu. Tämä mielekkyyden lisääntyminen on erityisen tärkeää: Oppilaiden, jotka kokevat koulunkäyntinsä merkitykselliseksi, on todettu olevan sitoutuneempia oppimiseen ja innostuneempia tulevista urasuunnitelmista. Innostuminen ja muut myönteiset tunteet edistävät koulumenestystä ja onnistumiset vahvistavat nuoren luottamusta siihen, että tulevaisuudessakin on mahdollista onnistua.

 

 

Kuplia tarjoaa tukea vanhemmille

 

Myös vanhemmat tarvitsevat tukea

 

 Nuoren jääminen pois koulusta aiheuttaa vanhemmille usein suurta huolta ja stressiä. Siksi nuoren jäädessä kotiin koko perhe saattaa tarvita apua. Murrosikäisten vanhemmat jäävät kuitenkin usein yksin haasteiden kanssa, sillä murrosikäisten vanhemmilla on usein vähemmän kohtaamisen paikkoja ja vertaistuen mahdollisuuksia kuin alakouluikäisten vanhemmilla.

Kokemukseni mukaan nuoret perheineen hyötyvät siitä, että heille tarjotaan sellaista keskustelutukea, jossa tarjotaan kenties uusia näkökulmia ja ajatusmalleja, mutta ei suoria ohjeita. Mielestäni ei ole hyödyllistä tyrkyttää ”asiantuntijan” tarjoamaa mallia hyvästä elämästä, kenelläpä sellaista loppujen lopuksi olisikaan. Keskustelujen pohjalta vanhemmat voivat itse päättää, miten haluavat edetä ja sovittaa ideat osaksi omaa elämäänsä. Tavoitteena on auttaa perhettä muuttamaan vuorovaikutustilanteita intensiivisen nuoren kanssa, rakentaa parempaa suhdetta nuoreen.

Vanhempien lisäksi yhteistyöhön voidaan kutsua myös muita nuorelle ja perheelle tärkeitä ihmisiä. Yllättävää tukea ja apua voi saada isovanhemmilta, sukulaisilta tai vaikka naapurilta. Ei sovi myöskään unohtaa perheen lemmikkejä. Ne ovat tervetulleita vastaanotolleni mukaan. Tapaamisessa on usein ihan omanlaista lämpöä, kun mukana on karvainen kanssakulkija.

 

Kuplian vastaanotolle saa ottaa koiran mukaan

 

Tee sitä mikä toimii

 

Kotiin jäävä nuori saattaa olla vetäytyvä ja kieltäytyä avusta. Masentunut kokee usein, ettei mitään ole tehtävissä. Opinnoissaan pahasti jälkeen jäänyt, ettei kannata yrittää, kun muita ei kuitenkaan saa enää kiinni. Luovuttamisen ajatukset ovatkin normaaleja kotiin jäävän teinin mielessä. Ja tottahan se on; kaikkia ihmisen elämään liittyviä ongelmia ei pysty ratkaisemaan tai poistamaan. Mutta ihminen ei ole koskaan tyystin ulkoisten tai sisäisten olosuhteiden vanki. Aina voi ajatella toisin, aina voi toimia toisin. Vaikka ongelmia ei välttämättä voi ratkaista, niiden lomassa voi oppia luovimaan!

Oli tilanne mikä tahansa, nuorta ei saa jättää yksin. Toivosta ei saa luopua, eikä apua saa lakata hakemasta, vaikka nuori siitä kieltäytyisikin. Jos jokin tukimuoto ei toimi, on kokeiltava jotakin toista. Luoviminen tarkoittaa sitä, että tehdään sitä, mikä toimii. Ei jatketa liian pitkään asioita, jotka eivät toimi.

Kotiin jäävää nuori tarvitsee täsmäluontoista apua, jossa sekä pedagoginen että psykososiaalinen tuki yhdistyvät. Oppimista ja psyykkistä hyvinvointia kun on vaikea erottaa toisistaan. Opinnoissa pärjääminen on usein yhteydessä positiivisiin tunteisiin, ihmissuhteisiin, sitoutumiseen, merkityksellisyyden kokemuksiin ja vahvuuksien hyödyntämiseen. Näitä kaikkia taitoja on mahdollista oppia! Niiden avulla on tarkoitus auttaa nuorta tulemaan tietoiseksi omista kyvyistään ja auttaa häntä löytämään käytännönläheisiä välineitä omaan elämäänsä. Tavoitteena on se, että nuori pystyy tuen avulla palaamaan kokonaan takaisin kouluun tai ainakin säilyttämään tunteen siitä, että kuuluu johonkin ryhmään. On tärkeä ja on näkyvä. Eteneminen tapahtuu pienin askelin, ratkaisuihin keskittyen ja tulevaisuuteen suuntautuen. Pahoinvoinnin sijaan keskitytään nuoren ja perheen vahvuuksiin ja voimavaroihin. Sillä se, mihin keskitymme, vahvistuu!

 

www.kuplia.fi

 

 

Kuplia-tukea nuorelle