Koulusta poisjääminen alkaa usein pikkuhiljaa, ketjureaktion lailla: Kouluun meneminen jännittää, poissaolot alkavat, kaveripiiri harvenee, eristäytyminen lisääntyy ja kynnys kouluun palaamiseen kasvaa. Syyt kotiin jäämisen taustalla ovat moninaisia. Kokemukseni mukaan ne liittyvät surullisen usein kiusatuksi tulemisen kokemuksiin, joko menneisiin tai tuoreisiin.

Ei minulla, niin kuin ei kellään muullakaan, ole yksiselitteistä ratkaisua siihen, miten nuorta tuetaan parhaiten. Syyt ja sen myötä ratkaisut ovat yksilöllisiä. Ajatukseni pohjautuvat siihen tietoon ja kokemuksiin, joita olen kartuttanut työskenneltyäni parikymmentä vuotta yläkoulussa erityisluokanopettajana ja nykyisin ratkaisukeskeisenä terapeuttina Kuplia-nimisessä yrityksessäni.

Nuoren ja perheen voimavarat esiin

Kun nuori oireilee, on tukea saatava nopeasti, monipuolisesti ja täsmäluontoisesti . On tärkeää, että nuorta ja hänen perhettään kuunnellaan ja heidän kykyynsä ratkaista ongelma luotetaan. Tavoitteena on palauttaa asiantuntijuus omasta elämästään takaisin perheelle ja nuorelle itselleen, auttaa heitä itse löytämään omat ratkaisunsa. Usein positiiviset muutokset ovatkin pysyvämpiä, mikäli yksilö kokee itse keksineensä ja kehittäneensä ne.

Ongelmien jatkuva läsnäolo saattaa saada niin nuoren kuin perheenkin suhtautumaan ongelmakeskeisesti niin itseensä kuin tilanteeseensa. ” Ongelmanuori” ja ”huonot vanhemmat”. Silloin helposti unohtuu, että ongelma on ongelma, ei ihminen itse. Tällainen ongelmakeskeinen näkökulma rajoittaa ratkaisumahdollisuuksia. Kun ongelmakeskeisyys vaihdetaan ratkaisukeskeisyyteen, näkökulmat alkavat avartua. Ratkaisukeskeisyys tarkoittaa käytännössä mm. sitä, että ongelmien sijaan keskitytään ratkaisuihin. Pohditaan, miten tästä hetkestä eteenpäin voisi toimia joko toisella tapaa tai jatketaan niitä käytäntöjä, jotka ovat tuottaneet hyviä tuloksia. Keskitytään siis ennemminkin siihen, mitä halutaan lisää kuin siihen, mitä halutaan poistaa. Yhteistyössä korostetaan yksilön voimavaroja ja otetaan tarkastelun kohteeksi nuoren ja koko perheen aikaisempien elämänvaiheiden selviämistä tukeneet rakenteet, onnistumiset ja suojaavat tekijät.

Tukea oppimiseen

Tukea oppimisen haasteisiin

Pelkkä ongelmien käsittely ei riitä, sillä jos koulu ei pysty järjestämään riittävää lisäopetusta, tunne jälkeen jäämisestä saattaa kasvaa liian suureksi. Silloin luovuttamisen ajatukset valtaavat helposti nuoren mielen. ”Miksi yrittää, en kuitenkaan saa enää muita kiinni.”

Erityisen tehokasta työskentely on kokemukseni mukaan silloin, kun yhdistetään sekä pedagoginen että psykososiaalinen tuki. Toisin sanoen samalla tapaamiskerralla käsitellään sekä mieltä painavia asioita että opiskellaan niitä sisältöjä, joissa nuori tarvitsee tukea.

Tapaamisissa voidaan nuoren kanssa pohtia opiskelun painopisteitä: Mihin voimat juuri nyt riittävät, mitkä taidot ovat jatkon kannalta tärkeimpiä jne. Opinnoissa painotetaan niitä sisältöjä, joita nuori kokee tarvitsevansa pärjätäkseen niin jatko-opinnoissa kuin elämässä yleensäkin. On myös tärkeää kartoittaa, onko pohjatiedoissa niin suuria aukkoja, että ne on täytettävä ennen kuin yritetään omaksua uutta tietoa. Usein heikkoihin pohjatietoihin ja -taitoihin ovat syynä puutteelliset opiskelutaidot. Siksi onkin tärkeää kiinnittää huomio myös erilaisiin opiskelustrategioihin ja vahvistaa niitä.

Selkeät, rajatut ja tarpeen mukaan pilkotut osatavoitteet ja askeleittain eteneminen auttavat nuorta hahmottamaan etenemistään ja positiivista kehitystään. Todistuksen vaatimuksia ei pyritä täyttämään ”armovitosilla”, vaan asetetaan tavoitteita, jotka ovat nuorelle merkityksellisiä. Saavutuksia ja tähtihetkiä ei kalastella liikaa vaatimustasoa laskemalla, vaan pyrkimyksenä on kurkottaa kohti oman osaamisen ylärajoja.

On tärkeää, että nuori saa itse osallistua päätösten tekemiseen. Olenkin huomannut, että kun nuori saa vastaanotollani itse päättää tapaamisen tavoitteen, yhteistyön luonne muuttuu. Opiskeluun tulee uudenlaista mielekkyyttä ja merkityksellisyyttä, kun nuori itse päättää, perehdytäänkö polynomeihin vai mietitäänkö niitä keinoja, joilla esim. aamulla ovesta ulos lähteminen onnistuu. Tämä mielekkyyden lisääntyminen on erityisen tärkeää: Oppilaiden, jotka kokevat koulunkäyntinsä merkitykselliseksi, on todettu olevan sitoutuneempia oppimiseen ja innostuneempia tulevista urasuunnitelmista. Innostuminen ja muut myönteiset tunteet edistävät koulumenestystä ja onnistumiset vahvistavat nuoren luottamusta siihen, että tulevaisuudessakin on mahdollista onnistua.

Myös vanhemmat tarvitsevat tukea

 

Nuoren jääminen pois koulusta aiheuttaa vanhemmille usein suurta huolta ja stressiä. Siksi nuoren jäädessä kotiin koko perhe saattaa tarvita apua. Murrosikäisten vanhemmat jäävät kuitenkin usein yksin haasteiden kanssa, sillä murrosikäisten vanhemmilla on usein vähemmän kohtaamisen paikkoja ja vertaistuen mahdollisuuksia kuin alakouluikäisten vanhemmilla.

Kokemukseni mukaan nuoret perheineen hyötyvät siitä, että heille tarjotaan sellaista keskustelutukea, jossa tarjotaan kenties uusia näkökulmia ja ajatusmalleja, mutta ei suoria ohjeita. Mielestäni ei ole hyödyllistä tyrkyttää ”asiantuntijan” tarjoamaa mallia hyvästä elämästä, kenelläpä sellaista loppujen lopuksi olisikaan. Keskustelujen pohjalta vanhemmat voivat itse päättää, miten haluavat edetä ja sovittaa ideat osaksi omaa elämäänsä. Tavoitteena on auttaa perhettä muuttamaan vuorovaikutustilanteita intensiivisen nuoren kanssa, rakentaa parempaa suhdetta nuoreen.

Vanhempien lisäksi yhteistyöhön voidaan kutsua myös muita nuorelle ja perheelle tärkeitä ihmisiä. Yllättävää tukea ja apua voi saada isovanhemmilta, sukulaisilta tai vaikka naapurilta. Ei sovi myöskään unohtaa perheen lemmikkejä. Ne ovat tervetulleita vastaanotolleni mukaan. Tapaamisessa on usein ihan omanlaista lämpöä, kun mukana on karvainen kanssakulkija.

 

Tee sitä mikä toimii

Kotiin jäävä nuori saattaa olla vetäytyvä ja kieltäytyä avusta. Masentunut kokee usein, ettei mitään ole tehtävissä. Opinnoissaan pahasti jälkeen jäänyt, ettei kannata yrittää, kun muita ei kuitenkaan saa enää kiinni. Luovuttamisen ajatukset ovatkin normaaleja kotiin jäävän teinin mielessä. Ja tottahan se on; kaikkia ihmisen elämään liittyviä ongelmia ei pysty ratkaisemaan tai poistamaan. Mutta ihminen ei ole koskaan tyystin ulkoisten tai sisäisten olosuhteiden vanki. Aina voi ajatella toisin, aina voi toimia toisin. Vaikka ongelmia ei välttämättä voi ratkaista, niiden lomassa voi oppia luovimaan!

Oli tilanne mikä tahansa, nuorta ei saa jättää yksin. Toivosta ei saa luopua, eikä apua saa lakata hakemasta, vaikka nuori siitä kieltäytyisikin. Jos jokin tukimuoto ei toimi, on kokeiltava jotakin toista. Luoviminen tarkoittaa sitä, että tehdään sitä, mikä toimii. Ei jatketa liian pitkään asioita, jotka eivät toimi.

Kotiin jäävää nuori tarvitsee täsmäluontoista apua, jossa sekä pedagoginen että psykososiaalinen tuki yhdistyvät. Oppimista ja psyykkistä hyvinvointia kun on vaikea erottaa toisistaan. Opinnoissa pärjääminen on usein yhteydessä positiivisiin tunteisiin, ihmissuhteisiin, sitoutumiseen, merkityksellisyyden kokemuksiin ja vahvuuksien hyödyntämiseen. Näitä kaikkia taitoja on mahdollista oppia! Niiden avulla on tarkoitus auttaa nuorta tulemaan tietoiseksi omista kyvyistään ja auttaa häntä löytämään käytännönläheisiä välineitä omaan elämäänsä. Tavoitteena on se, että nuori pystyy tuen avulla palaamaan kokonaan takaisin kouluun tai ainakin säilyttämään tunteen siitä, että kuuluu johonkin ryhmään. On tärkeä ja on näkyvä. Eteneminen tapahtuu pienin askelin, ratkaisuihin keskittyen ja tulevaisuuteen suuntautuen. Pahoinvoinnin sijaan keskitytään nuoren ja perheen vahvuuksiin ja voimavaroihin. Sillä se, mihin keskitymme, vahvistuu!

Kuplia-tukea nuorelle

Share This